Tarinan alku on varmasti tuttu monelle meistä: löysimme itsemme yhä useammin haaveilemasta kesäpaikasta vastapainoksi Helsingin kiireiselle elämänrytmille ja erityisesti yhä hektisemmäksi muuttuvalle työtahdille. Täytyy myöntää, että lähes aina keskustelu mahdollisesta kesäpaikasta muuttui jossain vaiheessa melko kiihkeäksi ja huomasimme, että molempien haaveet olivat keskenään melko erilaiset.
Kun toiselle oli tärkeää meren tyrskyt ja kalliot, toiselle taas tärkeää oli paikan historia ja menneisyys, vanhat rakennukset jne. Tiiviin mielipiteiden vaihdon välissä löysimme itsemme yhä useammin kaivamassa netistä ja lehdistä myynnissä olevia mökkejä, tontteja, taloja ja maatiloja. Keskustelut myynnissä olevista kohteista saivat meidät samalla paremmin ymmärtämään mikä kummallekin oli tärkeää ja mistä toinen olisi valmis luopumaan yhteisen hyvän vuoksi.
Melko pian törmäsimme kiinnostavan tuntuiseen paikkaan, myynnissä olevaan vanhaan maatilaan, jota päätimme lähteä katsomaan. Täytyy myöntää, että tuossa vaiheessa olimme vielä melko kokemattomia, mitä tulee vapaa-ajan asunnon etsimiseen. Mutta osasimme kyllä kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin, tontin kokoon, rakennusten kuntoon, irtaimistoon, hintapyyntöön jne. Paikka kiinnosti ja teimme tarjouksen. Jouduimme korottamaan tarjousta parikin kertaa, koska meillä oli kilpailija. Tarjosimme lopulta pyydettyä hintaa, koska arvioimme tilan sen arvoiseksi. Lopulta hieman omituiseksi menneessä tarjouskilpailussa kuitenkin hävisimme ja se masensi meidät pitkäksi aikaa. Tuntui, että paikka oli juuri meille sopiva ja hintapyyntökin oli loppujen lopuksi kohtuullinen. Tulisiko enää vastaavaa kohdallemme?
Mutta teimme tärkeän päätöksen; koska kävi kuten kävi, paikka ei jostain syystä ollut tarkoitettu meille ja parempaa olisi tulossa. Päätimme menetettyä kauppaa muutaman päivän puituamme, että emme enää puhu siitä tai mainitse koko tilaa. Emmekä katselisi niitä kymmeniä kuvia, jotka olimme tutustumiskäynnillämme ottaneet. Päätös melkein piti sillä ajoittain huomasimme palaavamme keskusteluissamme kyseiseen paikkaan ja jossain vaiheessa katselimme kuviakin siitä. Tosin vakuuttelimme toisillemme, että kuvista on hyvä etsiä niitä huonoja puolia, joita emme ostohuumassa olleet huomanneet.
Jälkeenpäin ajatellen tuo ensimmäinen tutustuminen myytävänä olevaan paikkaan oli loppujen lopuksi erittäin opettavainen ja suuntaa näyttävä. Se sai aikaan asioita, joita emme edes itse tuolloin huomanneetkaan. Tuon vaiheen jälkeen etsiskelimme pääasiassa samantapaisia kohteita eli vanhoja maatiloja. Ja yllättäen samat asiat olivat molemmille tärkeitä. Etsiskelimme vanhaa maatilaa, jossa on hirsinen päärakennus, mielellään navetta ja muita rakennuksia sekä jonkin verran maata. Ja kaiken tietysti kruunaisi vielä ranta. Rakennusten tulisi olla korjattavassa kunnossa eikä varsinkaan päärakennus saisi olla pilattu erikoisilla remonteilla, joita 70- ja 80-luvuilla on tehty pilvin pimein. Hirsistä rakennusta on jatkettu siihen sopimattomalla taloussiivellä, pahimmassa tapauksessa tiilellä tai pellillä vuorattuna.
Mutta saimme huomata, miten harvinaista kohdetta olimme etsimässä. Jokin meidän perusvaatimuksistamme paikan suhteen ei täyttynyt tai ilmoituksessa kaikki näytti täydelliseltä ja paikan päälle ajettuamme saimme kokea karun totuuden. Aikaisemmissa remonteissa talo on pilattu remontein tai rakennukset ovat painuneet syvälle maan sisälle. Katto oli saattanut vuotaa vuosia ja rakenteet olivat mädäntyneet.
Monia hienoja taloja pihapiireineen oli tarjolla, mutta usein vanhaa maatilaa myytiin 20 aarin tontilla. Hädin tuskin rakennukset enää mahtuivat tontille, joka maatilasta oli jätetty jäljelle. Me halusimme, että rakennukset sijaitsevat isolla tontilla ja haaveilimme lisäksi palasta omaa peltoa ja metsää. Kyllähän myynnissä oli jonkin verran maatiloja, joissa oli sopivat rakennukset sekä sopivasti maata, mutta useimmiten hinta oli myös niin korkea, että meidän budjettimme ne ylittivät reippaasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti